Aina välillä minulle tulee ihan totaalinen kyllästyminen elämääni. Tulee hetkiä kun haluaisin lyödä hanskat tiskiin, huutaa ja kieltäytyä tekemästä enää mitään. Työni on kyllä melko raskasta henkisesti enkä ihmettele kuinka moni alalla vain uupuu ja luovuttaa että jaksaisi itse. Näinä hetkinä minä ryhdyn haaveilemaan lammasfarmarin elämästä. Asuisin maalla jossain ihanan idyllisessä paikassa, minulla olisi lampaita ja pari ponia jotka laiduntaisivat yhdessä isolla laitumella koko kesän. Ne pääsisivät halutessaan ulkoilemaan myös talvella. Kasvattaisin itse ihan kaikkea mahdollista omenoista perunaan ja kurkuista vadelmiin. Eläisin maalla omavaraista elämää ja ihan sama, vaikka koko sivilisaatio kaatuisi, pärjäisin siellä ihan hyvin. Tai ei nyt ehkä, mutta ainahan voi haaveilla. Kiireen tuolla puolen voisin kyllä tehdä kaikkea mukavaa, kuten pelata: http://www.leo-vegas-bonuskoodi.com
Rento ilta lastenvahtina
Olipa taas rento ilta näin saunan jlkeen. Saunan jälkeen on jotenkin niin kokonaisvaltaisesti parempi olo, että sitä voi sen jälkeen ajatella ihan uudella tapaa omaa elämäänsä. Itse ainakin jaksan paljon paremmin, kun minulla on ainakin kerran viikossa saunailta. Ehkä saunassa jotenkin irtoaa kunnolla se viikon aikana kertynyt kuona. No joka tapauksessa halusin vain tehdä jotain uutta. Löysinkin mainion rennon tehtävän: pelata hedelmäpelejä netissä. Sain hyvin vinkkejä peliin täältä: http://www.parhaat-hedelmapelit-netissa.com . Mainiota, että ei tarvitse lähteä kotootaan minnekään, kun voi vain pelata pelejä netissä. Säästää sekä aikaa että rahaa.
Lottovoitto syntyä Suomeen
Kuten vanha sananlaskukin toteaa, on todellakin lottovoitto syntyä Suomeen. Nyt kun kevät jo kolkuttelee mäntysauvoineen ovea, on aika riisua rohkeasti talviturkki ja siirtyä nauttimaan luonnon antimista. Sillä Suomen luonto on kaunis. Järvet sinisine silmineen, puiden vihreät latvat ja valkeana hohtavat kosket tuovat kaikki positiiviset tunteet mieleen kukoistuksessaan.
Lottovoitosta puheenollen, olenkin napannut itselleni hieman ylimääräistä sukanvarteen yllättävältä taholta: pelirahaa.org. Tältä sivulta sain tietää uudesta Guts Casinosta, jonka bonuksilla päätin kokeilla hieman onneani. Ja olihan se puolellani, sillä lähdin kasinolta hymy huulillani parin tunnin päästä monta kertaa rikkaampana. Nyt on matkarahat turvallisesti pankkitilillä ja Lapin matka on suunnitteilla muutaman kuukauden sisään. En vain malta odottaa sitä, kun pääsen pääkaupungin hälystä ja nauttimaan mahtavista maisemista ja raikkaasta pohjoisen ilmasta.
Merkkejä kuulon huonontumisesta
Eräs tuttavani tuntui puhuvan aina vain isommalla ja isommalla äänellä. Muistan kyllä vielä vuosia sitten ajan kun hän puhui ihan normaalisti. Nykyään on alkanut tuntua, että hän huutaa, ei puhu. Itse hän ei ole näyttänyt huomaavan mitään eroa. Koska hän vaikuttaa usein myös siltä, ettei hän oikein kuulekaan, kehotin menemään kuulontarkistukseen. Sekä kovaa puhuminen että jatkuva kysyminen mitä joku sanoi ja jopa päälle puhuminen ovat huonontuneen kuulon merkkejä. Aika huolestuttava tilanne olla alle nelikymppisenä menettämässä kuuloaan. Yksi syy, miksi epäilin kuulon huonontumista on se, että hänen työnsä on hyvin meluista ja minua epäilyttää, ettei hän oikein huolehdi kuulon suojaamisesta vaikka kyllä pitäisi. Hän on hyvä tyyppi, harmittaa kovasti tuollainen. Hän houkutteli minutkin kokeilemaan pelejä: http://www.casino-ohjeet.com.
Ruokaa ja lisää ruokaa
Joskus sitä vaan tekee mieli syödä lisää ruokaa vaan. Ihan kuin nälällä ei olisi mitään loppua. Voisi mättää ruokaa masuun koko päivän. En tiedä mistä ihmeestä tällainen ruoanhimo tulee. Ehkä sitä on jokin puutostila ja keho viestittää, että nyt olisi tarvetta vähän eri ainesosille. En tiedä. Tosin sitä tulee urheiltua aika paljon, joten luultavasti syömisintoni saa kimmokkeen urheilusta. Tulee käytettyä niin paljon energiaa salilla ja juostessa, että nälkä on todella kova suorituksen jälkeen. Usein minulla on myös tapana pelata vähän aikaa kasinopelejä Winner casino bonuskoodi -pelejä pelaamalla. Olenkin saanut mainiot voittosummat muun muassa rulettia pelaamalla. Mainiota, kun on näin paljon erilaisia laadukkaita pelejä!
Tivolireissu
Käytin veljeni lapsia tivolissa. Olemme käyneet jo kerran aiemmin sirkuksessa, mutta sirkus oli kolmen lapsen kanssa tädille vähän liian kallista puuhaa. Tivoli oli edullisempi vaihtoehto, niiden sesonkikausi alkaakin nyt keväällä ja lapset olivat aivan innoissaan. He olivat käyneet Linnanmäellä jo kerran, mutta pienin ei ollut päässyt mukaan eikä ehkä oikein muistaisikaan siitä vielä mitään. Nyt tämä nuorinkin ipana tajusi homman nimen ja niin tätiä vietiin.
Varmistin, että lapset olivat varmasti syöneet ennen lähtöä. Muistan itse kun lapsena pääsin tivoliin että söin hattaraa ja join limsaa niin että tuli karusellissa huono olo. En ollut malttanut ennen lähtöä syödä äidin laittamaa keittoa ja se kostautui sitten tivolissa huonovointisuutena. Ipanat viihtyivät ja minä nautin illalla aikuisten tivolimenosta: internet kasinot.
Isoa turnausta odotellessa
Nyt kun olen pelannut nettikasinolla jo jonkin aikaa ja tutustunut vähän kaikkiin mahdollisiin pelityyppeihin, ylitse muiden ovat nousseet casino turnaukset.
Aluksi riitti uutuudenviehätystä ja jännitystä uusiin peleihin tutustuessa, oli hauskaa vain mennä johonkin uuteen peliin ja katsoa miten se toimii ja kokeilla tuleeko voittoja. Useammasta pelistä tulikin, pari peliä tuntui antavan aina voittoja, joten niitähän innostui sitten pelailemaan useamminkin.
Kuitenkin, tarpeeksi pitkään yksin pelattuani homma vain tuntui välillä vähän ankealta. Huomasin nettikasinoni etusivulla mainoksen turnauksista ja klikkasin banneria. Tulossa olikin useita turnauksia, yksi iso ilmaisturnaus johon päätin tietysti heti ilmoittautua. Pienempiä turnauksia oli lähes päivittäin ja kokeilinkin jo samana päivänä yhtä pientä turnausta. En sijoittunut siinä, mutta tajusin, kuinka turnaukset toimivat ja innostuin suunnattomasti. Nyt odotan malttamattomana isoa turnausta!
Kasinoiden maailmassa
Kaverini suositteli minulle, että aloittaisin pelaamaan nettikasinolla. En aluksi ollut yhtään innoissani, sillä ajattelin, että netissä pelaaminen ei ole turvallista ja että kasinopelaamiseen liittyy kaikenlaisia sääntöjä, jotka on tehty tekemään pelaajan elämä mahdollisimman vaikeaksi. Kaveri naurahti ja sanoi, ettei kyse todellakaan ole siitä vaan että nettipelaaminen on paitsi hauskaa myös ehdottoman turvallista. Hän myös intoili suurista jättipoteista sekä loistavista bonuksista, joita kasinot tarjoavat, jälkimainittuja erityisesti uusille pelaajille.
Voin kertoa nyt omasta kokemuksesta, koska siis kaverini innoittamana kokeilin Gonzo's Quest -nimistä peliä. Ja todellakin, nämä bonukset, joista kaverini puhui, ovat kyllä melkoisen anteliaita nettikasinoilla. Jopa 100 prosentin talletusbonuksia, ilmaiskierroksia ja joka kuukausittain vaihtuvia kampajointa ja kilpailuja. Nettipelaamista ei siis kannata pelätä, vaan kannustan kokeilemaan sitä rohkeasti.
Mieleenpainuva voitto
Mukavia hetkiä riipputuolissa